SAK kannattaa keskitettyjä tulopoliittisia kokonaisratkaisuja, joissa sovitaan kerralla palkat, verot, työehtosopimusten ns. tekstikysymykset ja monet muut asiat. Vastapuoli EK ilmoitti, ettei se jäykkään tupoiluun enää lähde vaan tähtää liittokohtaisiin neuvotteluihin. Kolmas vaihtoehto sopia työehdoista ovat paikalliset yrityskohtaiset neuvottelut, joita edistämään Juha Sipilän hallitus asetti työmarkkinaosapuolista koostuvan työryhmän. EK haluaisi lisätä paikallista sopimista, mutta työntekijäpuoli epäilee. Mikä sopimismalleista on paras? Lopullista oikeaa vastausta on tietysti mahdotonta antaa. Tilanteet ja tavoitteetkin vaihtelevat, ja siksi optimaalisinta tietysti olisi osata valita oikea malli oikeaan aikaan. Eri vaihtoehtojen edullisuutta on tutkittu myös tieteellisesti. Viime maanantain (14.12.) Kauppalehdessä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Roope Uusitalo kertoo – tosin jo 30 vuotta vanhasta - tutkimuksesta, jossa sopimusmalleja vertailtiin mm. työllisyysvaikutusten ja palkkakehityksen kannalta. Tutkimuksen mukaan parhaiten edellä mainitusta näkökulmasta toimivat joko keskitetty ratkaisu tai hajautettu eli paikallinen sopiminen. Ne molemmat tuottivat kohtuullisen palkkaratkaisun ja matalan työttömyysasteen. Kansainvälisessä vertailussa tosin juuri Suomi muodosti poikkeuksen korkealla työttömyydellään! Huonoimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui liittokohtainen kierros, joka yleensä kiihdyttää inflaatiota ja johtaa työttömyyden kasvuun. Uusitalo kertoo testanneensa teoriaa myös suomalaisella aineistolla 1970-luvulta aina 2 000-luvulle asti ja tulleensa siihen tulokseen, että liittokierrosten palkankorotukset ovat olleet kaksi prosenttia suurempia kuin keskitetyissä ratkaisuissa. Nykyisessä talousympäristössä kaksi ylimääräistä palkankorotusprosenttia tuntuu isolta. Kun muistetaan, että SAK:n tarjoama nollalinja ei kelvannut työnantajille, tulee väistämättä mieleen, että EK tavoittelee jotakin omasta näkökulmastaan suurempaa. Jotakin, josta se on valmis maksamaan jopa ylimääräistä. Muuten intoilua on vaikea ymmärtää. EK:n kaihoamaan paikalliseen sopimiseen liittyy omat ongelmansa. Vihreitten entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara viittaa kolumnipalstallaan Suomen Kuvalehdessä (SK/50) Ranskan ja Saksan kokemuksiin. Ranskassa ay-liike on paikallisesti sopien onnistunut ulosmittaamaan yritysten tuottavuuden nousun niin, että se on johtanut investointihaluttomuuteen. Toisaalta Saksassa on ajauduttu heikkoon tuottavuuteen työpaikkojen säilymistä paikallisesti ”ylisuojeltaessa”. Vakavin huomautus koskee kuitenkin työn hintaa. Soininvaaran mielestä sen pitäisi olla sama kaikille saman alan yrityksille, ja jos jokin yritys ei niillä ehdoilla pärjää, niin se kuuluukin karsiutua pois. Työntekijäpuoli on vastustanut tällaisten ns. kaksien työmarkkinoiden syntymistä, mutta työnantajapuoli näyttää suorastaan tavoittelevan asetelmaa, jossa kilpailutilanne yritysten kesken tältä osin vääristyy. Markku Kumpunen markku.kumpunen@kouvolansanomat.fi
|